Jos aikaisemmin oli särkyä, niin nyt siitä ei ole enää tietoakaan. Eilinen oli parhautta! En ymmärrä miten 6 tuntia voi hujahtaa niin silmänräpäyksessä, kun on oikeanlaista seuraa.

Toisaalta henkilö aiheuttaa hämmennystä, koska minulla on kuitenkin ollut omat periaatteeni ihmissuhteista... Tänään kuitenkin tapaamme taas ja vietämme varmasti ikimuistoisia hetkiä yhdessä ja jollaintapaa myös toivon, että näitä hetkiä tulee vielä paljon lisää.

Pääkoppa kuitenkin tulee hajoamaan jos joudun taas pettymään, mutta ehkä usko ei ole kuitenkaan vielä täysin mennyttä, sillä jostain syystä minulle tuli sellainen olo, että ehkä tälläketaa jopa onnustuin löytämään täysin oikeanlaisen ihmisen vierelleni <3

Pimeydessä pyrstötähti heilauttaa laahustaan. Valon pitkä kieli pöydän pintaa koskettaa. Jossain syntyy tähti, sekunneiksi sulaa jää. Toinen tähti syliin sirpaleiksi räjähtää.

Kun lasi putoaa maahan, kuuluu kova räsähdys. Kun ikkuna menee rikki tai taulu putoaa seinältä, seurauksena on erilaisia ääniä. Mutta kun sydän särkyy, siitä ei kuulu hiiskahdustakaan. Voisi kuvitella, että niin tärkeän elimen kuin sydämen särkymisestä aiheutuisi maailan kovin räsähdys tai edes jokin merkkiääni kuten gongin kumahdus tai kellon kilahdus. Mutta se tapahtuu hiljaa.

Jos ääntä kuuluukin, se on sisäistä. Se kirkuu niin kovaa, että korvissa soi ja päätä alkaa särkeä. Se on riehuva, pakokauhuinen, loukkuun jäänyt suuri peto. Mutta sellaista se on, kukaan ei ole siltä suojassa... Huuto soi vain omissa korvissa, eikä kukaan muu kuule sitä.

Hän näki sydämeni särkyneen ja minä näin hänet samassa tilanteessa. Ei meidän tarvinnut puhua siitä, sillä me kumpikin tiesimme totuuden. Tuli aika lakata kulkemasta pää pilvissä ja laskea jalat tukevasti maahan, jossa niiden olisi pitänyt olla alun perinkin.