Kun lasi putoaa maahan, kuuluu kova räsähdys. Kun ikkuna menee rikki tai taulu putoaa seinältä, seurauksena on erilaisia ääniä. Mutta kun sydän särkyy, siitä ei kuulu hiiskahdustakaan. Voisi kuvitella, että niin tärkeän elimen kuin sydämen särkymisestä aiheutuisi maailan kovin räsähdys tai edes jokin merkkiääni kuten gongin kumahdus tai kellon kilahdus. Mutta se tapahtuu hiljaa.

Jos ääntä kuuluukin, se on sisäistä. Se kirkuu niin kovaa, että korvissa soi ja päätä alkaa särkeä. Se on riehuva, pakokauhuinen, loukkuun jäänyt suuri peto. Mutta sellaista se on, kukaan ei ole siltä suojassa... Huuto soi vain omissa korvissa, eikä kukaan muu kuule sitä.

Hän näki sydämeni särkyneen ja minä näin hänet samassa tilanteessa. Ei meidän tarvinnut puhua siitä, sillä me kumpikin tiesimme totuuden. Tuli aika lakata kulkemasta pää pilvissä ja laskea jalat tukevasti maahan, jossa niiden olisi pitänyt olla alun perinkin.